torstai 25. joulukuuta 2014
sunnuntai 14. joulukuuta 2014
Onnellinen odotus
Tällä kertaa blogi voisi kertoa yhtä hyvin aiheista "näin selviät silmien laserleikkauksesta" tai "parhaat vinkit maukkaisiin jouluruokiin ja kauniisiin lahjakääreisiin". Totuuden mukaan viikko on siis pitänyt suhteellisen paljon sisällään muutakin kuin ihan puhdasta firmanperustamisasiaa juuri edellämainituista syistä. Muiden tohinoiden välissä olen kyllä kahlannut tulevien perhevalmennusten lähdemateriaaleja minkä ehdin. Toisaalta tämänhetkinen vapaus on juuri yrittäjäksi alkavan parasta elämänantia. Mennyt syksy on ollut varmasti yksi elämäni hektisimmistä (ja se on jo aika paljon sanottu naiselta, joka mm. samanaikaisesti rakensi taloa omin pikku kätösin, opiskeli viimeistä vuotta ammattikorkeassa, kävi opiskelun ja rakentamisen ohella töissä ja oli kahden pienen lapset äiti). Nyt saan hetken hengähtää ja itse asettaa itselleni aikataulut. Toisaalta yrityksen eteen ei voi kovin paljoa edes enää tehdä ennen tammikuuta, jolloin vien sen kaupparekisteriin.
On ollut muuten hauska huomata, miten ajoissa olen ollut eri yritykseen liittyvien asioiden kanssa liikenteessä. En ole siis tiennyt, että siinä olisi mitään ihmeellistä. Niin verotoimistossa, vakuutusyhtiössä että Kelassa on kyselty Y-tunnusta ja kun selitän tilanteen, että koko yritystä ei ole vielä edes perustettu, niin he ovat olleet aivan ihmeissään ja innoissaan, koska olen niin aikaisin liikkeellä ja otan jo hyvissä ajoin etukäteen asioista selvää.
Huomaan kuinka aivot työstävät aivan koko ajan tulevaa yritystä. Kuulostelen tarkkaan eri yritysnimiä, joita näen kaikkialla. Kiinnitän huomiota eri yritysten logoihin ja autojen teippauksiin. Luen eri yrittäjille suunnattuja lehtiä ja kiinnostun start up -tarinoista.
Olen myös saanut upeita mahdollisia yhteystyökontakteja. Toisaalta yhteistyö- ja avunantosopimus -tyyppisiä, toisaalta todella paljon kyselyitä ihmisiltä, jotka haluaisivat tulevaisuudessa olla yrityksessäni töissä. Välillä jo ehdin miettiä tosissani, että mistä löydän juuri oikeanhenkiset työntekijät. Toivon, että tulevat työntekijänikin ovat reippaita, avoimia, sosiaalisia, positiivisia ja ulospäinsuuntautuneita. Tietyt ihmiset vain sädehtivät sanatonta valoa, voimaa, positiivista energiaa ja sydämellisyyttä. Näitä ihmisiä tulen toivottavasti tulevaisuudessa löytämään yritykseeni. Toisaalta on itsestään selvä, että ennen kuin yritystä on edes perustettu, niin ensimmäinen haaste on saada asiakkaita. Mietin kuitenkin jo valmiiksi tarkkaan henkilöstökysymyksiäkin, koska haluan työntekijöideni tarjoavat asiakkailleni vain priimaa. "Ihan super-huippua ja pelkkää täydellistä", kuten vanha sanontani kuuluu :D
Olen sydämestäni kiitollinen kaikille saamastani kannustuksesta niin netin kautta kuin kasvotusten. On ollut hienoa huomata kuinka suuri joukko on hengessä mukana seuraamassa kätilön omaa synnytystä. Ehkä tämän voi synnytykseksi laskea, vaikka synnytyskivut ovat vähän erityyppisiä. Nauroimme kerran ystäväni kanssa kun mietimme tulevalle yritykselle nimeä pyöritellen eri vaihtoehtoja kielellä, että tämä on kuin lasta odottaisi. Ensin vajaan vuoden aikana päähän ei mahdu mitään muita ajatuksia kuin suunnitelmia ja haavekuvia mitä se elämä tulisi pian olemaan. Sitten perustamisen jälkeen kaikki menee kuitenkin varmasti ihan eri tahtia mitä on ajatellut etukäteen ja edessä on varmasti yllätyksiä kuten lasten kasvatuksessakin. No siitä se ajatus sitten lähti yritykseni kummien valitsemiseen. Pitäähän sitä nyt sentään yritykselläkin omat kummit olla :D Ihana, että ympärillä on niin paljon rakkaita ihmisiä, jotka oikeasti jaksavat olla kiinnostuneita ja innostuneita joka käänteessä sekä antamassa lisäideoita yritykseen liittyen.

lauantai 6. joulukuuta 2014
Sukellus sote-alan firman perustamiseen
Tämän blogin tarkoitus on valottaa mitä TV:stä tutulle "Sinin firmalle" kuuluu ennen varsinaista asiakastyötä. Taustoista sen verran, että nimeni on siis Sini Havukainen ja jo heti lukion jälkeen aloin haaveilla sote-alan työstä. Hoivaviettini ja auttamishaluni on ylitsepursuavaa, joten sinänsä ala on minulle oiva valinta. Lukion jälkeen olin puolisen vuotta päiväkodissa töissä, jonka jälkeen luin lähihoitajaksi. Tämän jälkeen toimin yksityisen hoidon tuottajana hoitaen kahden perheen lapsia, kunnes jatkoin taas opiskeluja syksyllä 2002. Aloitin siis kätilöopinnot, jotka sisältävät myös sairaanhoitajan tutkinnon. Töitä ehdin tehdä opiskelujen ohella ja valmistumisen jälkeen mm. Koukkuniemen vanhainkodissa, Taysissa (vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosastolla) sekä neljä vuotta Kanta-Hämeen keskussairaalassa (synnyttäneiden vuodeosastolla sekä synnytyssalissa).
Synnytyssalista tieni vei mieheni työkomennuksen vuoksi kahdeksi vuodeksi Piilaaksoon Kaliforniaan. Siellä en ollut palkkatyössä, mutta tekemistä löytyi silti valtavasti: esimerkiksi vapaaehtoistöissä lasten koululuokissa että vanhenpainyhdistyksessä. Kalifornian vuodet kasvattivat minua ihmisenä todella paljon, elimme keskellä Piilaakson innovatiivista ilmapiiriä ja sain varmuutta kokeilla myös omia siipiäni yrittäjänä.
Saatuamme elämän Suomessa taas rullaamaan paluumme jälkeen keväällä 2014, alkoi haave oman yrityksen perustamisesta kasvaa. Kesä kului arvioimalla erilaisia liiketoimitaideoita ja tietoa keräten. Syksyllä pääsin lukemaan yrittäjän ammattitutkintoa Tampereen aikuiskoulutuskeskukseen (http://takk.fi/) yrittäjäpuolelle ( http://www.takk.fi/koulutus/yrittaejyys.html). Vaikka olin koko kesän yli opiskellut itsenäisesti kaiken mahdollisen eri yritysmuodoista ja sote-alan yrityksen perustamisesta, niin toki koululta sai vielä upeaa tukea eri aihepiirien ammattilaisilta.
Olen siis perustamassa kotipalveluyritystä. Yritys tarjoaa kolmea erityyppistä palvelua: Senioreille tarjoamme esimerkiksi asioidenhoitoapua ja seuranpitoa, toisaalta myös kotisairaanhoidon palveluita. Lapsiperheille yritys tarjoaa lastenhoitoapua, jotta vanhemmat saisivat nauttia myös omasta vapaa-ajastaan. Lasten kanssa lauletaan, leikitään, askarrellaan ja leivotaan kunkin perheen omien toiveiden mukaisesti. Kolmantena, Kätilö kotiisi -palvelu tarjoaa turvaa, tietoa ja rohkaisua odottaville perheille sekä henkilökohtaisia, asiakkaan kotona tapahtuvia perhevalmennuksia kuten synnytysvalmennus ja imetysohjaus. Synnytyksen jälkeen käymme yhdessä läpi synnytyskokemusta sekä harjoittelemme kädestä pitäen vastasyntyneen hoitoa ja imetystä.
Tavoitteena on palvella kaikkia asiakkaitaan helpottamalla heidän arkeaan ja mahdollistamalla esimerkiksi senioreille asumisen omassa kotonaan mahdollisimman pitkään. Yrityksen arvoihin kuuluu ehdoton luottamus asiakkaan ja työntekijöiden välillä. Työ hoidetaan täydellä sydämellä mutta samalla myös vankalla ammattitaidolla ja kuntouttavalla työotteella. Jokainen tapaaminen tehdään yksilön tarpeita kunnioittaen. Yritys toimii Tampereella, Pirkkalassa, Lempäälässä ja Valkeakoskella.
Aluksi minusta tuntui, että esimerkiksi osakeyhtiön perustaminen itsessään on ihan läpihuutojuttu verrattuna millaisen tahansa sote-alan yrityksen perustamiseen. Vielä kesällä kaikki lait, säädökset, rekisterit, luvat ja ilmoitukset tuntuivat sotkuiselta vyyhdiltä. Internet, oma-aloitteisuus ja aito ymmärtämisen halu ovat auttaneet tässä selvittelyssä paljon. Samoin olen saanut korvaamatonta apua ja kannustusta Ensimetristä sekä äärettömän ystävällistä palvelua kymmenien puhelujen myötä Aluehallintovirasto AVI:lta, Kelalta, verotoimistolta yms. Olemme tehneet yhteistyötä jo myös tilitoimiston ja vakuutusyhtiön kanssa, mainostoimiston kanssa olemme juuri aloittelemassa.
Sote-alan yrityksen perustaminen on oikeasti sangen monimutkaista. Kotipalvelu jakaantuu sekä sosiaali- että terveyspuolelle. Sosiaalipuolen työ on ilmoituksenvaraista eli teen ilmoituksen jokaiseen kuntaan erikseen, jossa yritys aikoo kotipalvelua tuottaa. Kunta antaa AVI:iin lausunnon rekisteröitävien palvelujen osalta Yksityisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujenantajien rekisteriin (Valveri) vietäväksi. Kotipalvelun terveydenhoidollinen puoli on luvanvaraista (Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen). AVI myöntää luvan.
Lisäksi yritykseni pitää tehdä mm. hygieniasuunnitelma, lääkehoitosuunnitelma, nimetä tietosuojavastaava sekä täyttää säännöllisesti omavalvontasuunnitelmaa. Yrityksellä tulee olemaan myös mm. potilastietorekisteri. Tietyissä tapauksissa palveluista saa kotitalousvähennystä, tietyissä tapauksissa Kelan korvausta ja tiettyihin palveluihin voi olla mahdollisuus hyödyntää palveluseteliä. Toiminta on kaikilta kotipalveluosiltaan Alvitonta. On tässä ollut selvittelemistä! Toisaalta juuri se antaa minulle energiaa ja voimia eikä suinkaan kuluta niitä, joten on upeaa painaa hommia oman intohimon parissa!
Yritys on tarkoitus viedä kaupparekisteriin tammikuussa 2015 ja AVI:n lupaa odotellessa on aikaa tehdä mm. yhteistyötä mainostoimiston kanssa esimerkiksi käyntikorttien, kotisivujen ja koko brändin luonnin parissa. Lisäksi viimeistelen vielä perhevalmennusmateriaaleja, jotka oikeastaan ovat jo hyvällä mallilla. AVI:n luvan saantiin menee noin 2-3 kuukautta.
Oli ilo ja kunnia saada käydä Ajankohtaisen kakkosen suorassa lähetyksessä oman yrittäjän ammattitutkintoni loppuarviointi, vaikka sitä ei kovasti ehdittykään TV:ssä näyttää. Sain myös yritykselle hienoja nimiehdotuksia, katsotaan nyt sitten viimeistään tammikuussa, että mihin nimeen lopulta päädyn. Itse pidän paljon kaikista "Care-"-henkisistä, mutta ne ovat monet jo varattu jopa Suomessa, puhumattakaan domaineista (haluaisin sekä com- että fi- päätteiden olevan vapaana). Eri domain-sivut (esim. Domainkeskus) ja YTJ:n yritysrekisteri ovatkin olleet todella kovassa käytössä! Ajankohtaisessa kakkosessa valitsemani Sinisiipi kuulostaa edelleen korvaani kauniille, mutta se on jo varattu, joten sitä voi olla vaikea saada. Ohjelma katsottavissa Yle Areenasta ensi vuoden alkupäiviin asti http://areena.yle.fi/tv/2188329.
Yrittäjän ammattitutkintoni päättyi eilen TAKK:ssa ja nyt päivät koostuvat esimerkiksi valmennusmateriaalien viimeistelystä ja erilaisista palavereista. Kovasti olen syksyn aikana oppinut uutta. Yrityksen on tarkoitus rekrytoida uutta henkilöstöä melko pian tarpeen mukaan, joten valitsin koulussa syventäväksi aiheeksi henkilöstöhallinnon. Olen siis ehtinyt paneutua syksyn aikana myös rekrytointiin, työehtosopimuksiin, eettiseen johtajuuteen ja moneen muuhun tärkeään asiaan. Koulun todistus oli viimeinen tarvittava liite Starttirahahakemukseen, joten sain senkin nyt viimeisteltyä ja lähetettyä.
Kirjoittelen tänne blogiin aina silloin tällöin uusia kuulumisia ennen kuin virallinen asiakastyö alkaa. Ihanaa ja tunnelmallista joulunodotusta kaikille ja ennen kaikkea hyvää itsenäisyyspäivää!
Synnytyssalista tieni vei mieheni työkomennuksen vuoksi kahdeksi vuodeksi Piilaaksoon Kaliforniaan. Siellä en ollut palkkatyössä, mutta tekemistä löytyi silti valtavasti: esimerkiksi vapaaehtoistöissä lasten koululuokissa että vanhenpainyhdistyksessä. Kalifornian vuodet kasvattivat minua ihmisenä todella paljon, elimme keskellä Piilaakson innovatiivista ilmapiiriä ja sain varmuutta kokeilla myös omia siipiäni yrittäjänä.
Saatuamme elämän Suomessa taas rullaamaan paluumme jälkeen keväällä 2014, alkoi haave oman yrityksen perustamisesta kasvaa. Kesä kului arvioimalla erilaisia liiketoimitaideoita ja tietoa keräten. Syksyllä pääsin lukemaan yrittäjän ammattitutkintoa Tampereen aikuiskoulutuskeskukseen (http://takk.fi/) yrittäjäpuolelle ( http://www.takk.fi/koulutus/yrittaejyys.html). Vaikka olin koko kesän yli opiskellut itsenäisesti kaiken mahdollisen eri yritysmuodoista ja sote-alan yrityksen perustamisesta, niin toki koululta sai vielä upeaa tukea eri aihepiirien ammattilaisilta.
Olen siis perustamassa kotipalveluyritystä. Yritys tarjoaa kolmea erityyppistä palvelua: Senioreille tarjoamme esimerkiksi asioidenhoitoapua ja seuranpitoa, toisaalta myös kotisairaanhoidon palveluita. Lapsiperheille yritys tarjoaa lastenhoitoapua, jotta vanhemmat saisivat nauttia myös omasta vapaa-ajastaan. Lasten kanssa lauletaan, leikitään, askarrellaan ja leivotaan kunkin perheen omien toiveiden mukaisesti. Kolmantena, Kätilö kotiisi -palvelu tarjoaa turvaa, tietoa ja rohkaisua odottaville perheille sekä henkilökohtaisia, asiakkaan kotona tapahtuvia perhevalmennuksia kuten synnytysvalmennus ja imetysohjaus. Synnytyksen jälkeen käymme yhdessä läpi synnytyskokemusta sekä harjoittelemme kädestä pitäen vastasyntyneen hoitoa ja imetystä.
Tavoitteena on palvella kaikkia asiakkaitaan helpottamalla heidän arkeaan ja mahdollistamalla esimerkiksi senioreille asumisen omassa kotonaan mahdollisimman pitkään. Yrityksen arvoihin kuuluu ehdoton luottamus asiakkaan ja työntekijöiden välillä. Työ hoidetaan täydellä sydämellä mutta samalla myös vankalla ammattitaidolla ja kuntouttavalla työotteella. Jokainen tapaaminen tehdään yksilön tarpeita kunnioittaen. Yritys toimii Tampereella, Pirkkalassa, Lempäälässä ja Valkeakoskella.
Aluksi minusta tuntui, että esimerkiksi osakeyhtiön perustaminen itsessään on ihan läpihuutojuttu verrattuna millaisen tahansa sote-alan yrityksen perustamiseen. Vielä kesällä kaikki lait, säädökset, rekisterit, luvat ja ilmoitukset tuntuivat sotkuiselta vyyhdiltä. Internet, oma-aloitteisuus ja aito ymmärtämisen halu ovat auttaneet tässä selvittelyssä paljon. Samoin olen saanut korvaamatonta apua ja kannustusta Ensimetristä sekä äärettömän ystävällistä palvelua kymmenien puhelujen myötä Aluehallintovirasto AVI:lta, Kelalta, verotoimistolta yms. Olemme tehneet yhteistyötä jo myös tilitoimiston ja vakuutusyhtiön kanssa, mainostoimiston kanssa olemme juuri aloittelemassa.
Sote-alan yrityksen perustaminen on oikeasti sangen monimutkaista. Kotipalvelu jakaantuu sekä sosiaali- että terveyspuolelle. Sosiaalipuolen työ on ilmoituksenvaraista eli teen ilmoituksen jokaiseen kuntaan erikseen, jossa yritys aikoo kotipalvelua tuottaa. Kunta antaa AVI:iin lausunnon rekisteröitävien palvelujen osalta Yksityisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujenantajien rekisteriin (Valveri) vietäväksi. Kotipalvelun terveydenhoidollinen puoli on luvanvaraista (Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen). AVI myöntää luvan.
Lisäksi yritykseni pitää tehdä mm. hygieniasuunnitelma, lääkehoitosuunnitelma, nimetä tietosuojavastaava sekä täyttää säännöllisesti omavalvontasuunnitelmaa. Yrityksellä tulee olemaan myös mm. potilastietorekisteri. Tietyissä tapauksissa palveluista saa kotitalousvähennystä, tietyissä tapauksissa Kelan korvausta ja tiettyihin palveluihin voi olla mahdollisuus hyödyntää palveluseteliä. Toiminta on kaikilta kotipalveluosiltaan Alvitonta. On tässä ollut selvittelemistä! Toisaalta juuri se antaa minulle energiaa ja voimia eikä suinkaan kuluta niitä, joten on upeaa painaa hommia oman intohimon parissa!
Yritys on tarkoitus viedä kaupparekisteriin tammikuussa 2015 ja AVI:n lupaa odotellessa on aikaa tehdä mm. yhteistyötä mainostoimiston kanssa esimerkiksi käyntikorttien, kotisivujen ja koko brändin luonnin parissa. Lisäksi viimeistelen vielä perhevalmennusmateriaaleja, jotka oikeastaan ovat jo hyvällä mallilla. AVI:n luvan saantiin menee noin 2-3 kuukautta.
Oli ilo ja kunnia saada käydä Ajankohtaisen kakkosen suorassa lähetyksessä oman yrittäjän ammattitutkintoni loppuarviointi, vaikka sitä ei kovasti ehdittykään TV:ssä näyttää. Sain myös yritykselle hienoja nimiehdotuksia, katsotaan nyt sitten viimeistään tammikuussa, että mihin nimeen lopulta päädyn. Itse pidän paljon kaikista "Care-"-henkisistä, mutta ne ovat monet jo varattu jopa Suomessa, puhumattakaan domaineista (haluaisin sekä com- että fi- päätteiden olevan vapaana). Eri domain-sivut (esim. Domainkeskus) ja YTJ:n yritysrekisteri ovatkin olleet todella kovassa käytössä! Ajankohtaisessa kakkosessa valitsemani Sinisiipi kuulostaa edelleen korvaani kauniille, mutta se on jo varattu, joten sitä voi olla vaikea saada. Ohjelma katsottavissa Yle Areenasta ensi vuoden alkupäiviin asti http://areena.yle.fi/tv/2188329.
Kirjoittelen tänne blogiin aina silloin tällöin uusia kuulumisia ennen kuin virallinen asiakastyö alkaa. Ihanaa ja tunnelmallista joulunodotusta kaikille ja ennen kaikkea hyvää itsenäisyyspäivää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)