sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Carelina Oy

Voi ihana mahanpohjakouraisu sentään!!!!! Tässä on tapahtunut taas niin paljon, että heikoimpia alkaisi jo huimata :D

Pankkineuvotteluissa meni kaikki hyvin ja sain avattua tilin ja suunnitelmien mukaan pankista kaikki viralliset paperit, kuten Y1-lomakkeen yrityksen perustamisesta, perustamiskokouksen pöytäkirjan, yhtiöjärjestyksen ja kuitit yritykselle maksetusta pääomasta sekä viranomaisille maksetusta rekisteröintimaksusta.

Kaikki perustamispaperit valmiina lähetettäväksi!


Seuraavan päivän aikana sain kerättyä papereihin kaikkien hallituksen jäsenten allekirjoitukset ja jo samana päivänä sain postitettua ne Verohallintoon. Olihan se aika juhlallista :D

Virallista rekisteröintivastausta odotellessa olemme mm. palaveeranneet mainostoimiston kanssa erilaisista värimaailmoista ja muista toiveista. He tekevät yritykselle mm. nettisivut, logon, käyntikortit, erilaisia pohjia (esim. Word ja PowerPoint) ja suunnittelevat muutenkin brändiä väreineen ja fontteineen. Olen myös käynyt kokeilemassa erilaisia työvaatekokonaisuuksia. Ainakin yksi suosikkimalli on jo löytynyt, mutta käyn vielä toki katsomassa muitakin vaihtoehtoja. Haluan, että työvaatteet ovat kotoisan rennot, mutta toki myös siistit. Minä olen menossa tässä lähiviikkoina valokuvaukseen käyntikorttia ja nettisivuja varten ja olisi hienoa jo tietää mihin väreihin pukeutua kuvauksia varten. Työvaatteet saa tilattua käytännössä minkä värisinä tahansa (tai mallistosta löytyi kaikki toivevärivaihtoehtoni) ja niihin saa myös yrityksen logon ja nimen.

Päivät ovat olleet äärettömän hektisiä. Omaa henkireikääni eli crosfit-salilla käyntiä en ole lopettanut, mutta muuten olen tehnyt töitä enemmän kuin kellon ympäri. Rakastan tätä! Saan tästä niin paljon intoa ja voimaa!

Perjantaina tuli vihdoin virallinen, odotettu kirje! "Carelina Oy 2670061-1, Kaupparekisteri-ilmoituksenne on rekisteröity. Toimitusjohtaja: Havukainen Sini...". Nyt kyllä kuohuvat kylmään!!! Lauantaina kävimme ostamassa monitoimiprintterin, jossa on samassa skanneri ja kopiokone. Nyt tämä office-huone näyttää todella aidolle officelle. Illalla on vielä erittäin tärkeä Carelina-kokous, joten ai että kun nämä asiat etenee! Hymyilyttää, kiitollinen olo!

4 kommenttia:

  1. Tosi mahtava, että saat käyttää mainostoimistoa apuna! Saatko sen jonkun yhteistyödiilin kautta vai investoitko vaan alussa näin rohkeasti brändiin? Kiinnostaa ihan sillä, kun moni nakertaa noi hommat itse, kun ei ole varaa mainostoimistoon..

    VastaaPoista
  2. Oikeastaan jotain tosta välistä :D Päätin investoida rohkeasti brändiin, mutta yksi parhaita ystäviäni on töissä laadukkaassa mainostoimistossa, joten en turhaan kuluttanut aikaa kilpailutukseen vaan valinta oli heti selvä :D

    VastaaPoista